Evoluutiobiologia, reduktionismi ja länsimainen lääketiede – eräänlainen kirja-arvio

Minulle ovat aina olleet tärkeimpiä kokonaisnäkemykset. Nyt haluan jakaa kokemuksen. Se liittyy kirjaan, joka käsittelee evoluutiobiologisesti ihmisen (ihmislajin) sopeutumista moderniin ”hyperuutukaiseen” (engl. hyper novel) maailmaan. Länsimainen ihminen, ajattelutapa ja myös tiede liian usein takertuu tai hukkuu yksityiskohtiin. Hunter-Gatherer´s Guide to the 21st Century (2021, suom. metsästäjä-keräilijän opas 2000-luvulle) on kahden evoluutiobiologian professorin, nimeltään Heather Heying ja Bret Weinstein yhteinen saavutus.

Näin vaikuttavaa kokonaisuutta en ole 17 vuoteen lukenut. Nimittäin, vuoden 2006 aikoihin sain tutustua ja sittemmin olla myös mukana suomentamassa tietokirjaa, ”tiiliskiveä” nimeltä The Haunted Self (2006). Teos oli siihen mennessä kattavin tieteellinen esitys ja kokoelma lapsuuden trauman vaikutuksista, ymmärtämisestä sekä kohtaamisesta, tuloksellisesta terapiasta ja hoidosta. Tuo kirja perustuu ennen kaikkea traumaterapian ”isän” Pierre Janet´n (1859-1947) pitkälti ja vuosikymmeniksi unohdettuun perintöön. Se kolahti sikäli syvälle, että vaikutti henkilökohtaiseen elämäni kulkuun enemmän kuin mikään kirja siihen saakka. Oman persoonallisuuden integraatioprosessi kun helpottaa elämän kaikkia alueita. Nyt esittelemäni kirja tuntuu kaliiperiltaan kuuluvan samaan sarjaan.

”Metsästäjä-keräilijän opas” on kukkurallinen aarrearkku jäsentynyttä ja kiehtovaa tietoa, joka liittyy jokaisen ihmisen konkreettiseen arkeen. Juuri sen luettuani tiedän, että siitä tulee itselleni käsikirja, johon voi aina palata uudelleen. Maistella sen kehollisuuteen asti resonoivia vaikutuksia. Lähtökohtana on, totta kai, ihmisen evoluutiohistorian kompakti läpikäyminen merkittävine vaiheineen ja käännekohtineen. Näin ollen kirjaesittelykään ei mahdu yhteen blogiin. 

Evoluutiobiologimme tarkastelevat niin lääketiedettä, lasten kasvatusta ja vanhemmuutta, kuin tiedettä ja ravitsemustakin ynnä muuta. He avaavat mielenkiintoisia tieteellisesti perusteltuja käsityksiä esimerkiksi nukkumisesta, aikuistumisesta, ihmissuhteista, koulutuksesta, seksuaalisuudesta ja kaiken päälle ihmislajin, meidän tulevaisuudestamme. He käsittelevät konformismia, tradition merkitystä, tiedostavuuden suhdetta perinteeseen. Ja mitä kaikkea. Mutta, ennen kaikkea tämä kaikki tapahtuu kokemuksellisuuden, pitkällisten kehkeytyvien prosessien ja eletyn elämän tuoman oivaltamisen ja itsekriittisen viisauden kautta. Valitettavasti hekin ovat saaneet osansa ajassamme valitettavan yleisestä mustamaalauksesta. Elämme erikoisia aikoja. Niinpä he ovat lähteneet uudelle uralle, pois välittömästä akateemisesta ympäristöstä, jossa voi toimia paremmin arvojensa mukaisesti.

Minusta olisi hyvin voinut tulla evoluutiobiologi, sukuvikaa nimittäin saattaa olla. Olisin ehkä päätynytkin hakemaan siihen suuntaan, jos ennen opintoja olisin tiennyt, millainen on luonteeltaan lääketieteellinen koulutus. Jos olisin tiennyt, miten lääketieteen helmasynti on reduktionismi, eli pelkistäminen ja atomisointi, yksipuolinen yksityiskohtiin tarkentaminen. Luulin nuorena lääketiedettä humanistiseksi alaksi, esimerkkinä oli lääkäri-isä. Tämän päivän tiedoilla vallan romantisoitu näkemys. Yksi tärkeä läpäisevä teema metsästäjä-keräilijän oppaassa on juuri reduktionismi nykytieteessä.

Toisaalta, olen hyvin tyytyväinen henkilökohtaiseen vallitsevaan tilanteeseen, koska nyt voin tehdä aikalailla optimaalisesti työtä, joka on merkityksellistä ja palkitsevaa. Esittelemäni kirja viitoittaa sille entistä kiinnostavampaa suuntaa vastuullisuuteen ja taivuttaa kohti kaukokatseisuutta. Tämä opaskirja herättää meitä länsimaisia ihmisiä syvällisempään pohdintaan, mikä ei koskaan ole pahasta. Meitä, jotka olemme kirjassa käytetyn hilpeyttä herättävän akronyymin mukaan WEIRD- ihmisiä = western, educated, industrialized, rich, democratic (suom. länsimaisia, koulutettuja, teollistuneita, rikkaita ja demokraattisia). Elämämme ilmiöt ja niiden problemaattisuus tulee ilmeiseksi, kun tarkastelu tapahtuu etäältä, evoluutioperspektiivistä. Kirja porautuu tuttuun maastoon uusin välinein, muun muassa ihmisen terveyteen ja terveyttä ylläpitäviin käyttäytymisvalintoihin, eli käsitellään juuri kysymyksiä, joita olen monissa cam-blogeissani varovaisesti lähestynyt.

Tämä teos on samalla hyvin raikkaasti yhteiskunnallinen. Se ansiokkaasti perustellen ottaa kantaa. Erityisenä lähtökohtana on ymmärtää aikamme ja ympäristömme ”hyperuutukaisuus”, suhteessa siihen mihin ihmisluonto on geneettisesti adaptoitunut. Mielenkiintoista kyllä, jo 1960-luvulla Desmond Morris (1967) määritti juuri uutuudenviehätyksen myös erääksi ihmislajin leimalliseksi ominaisuudeksi. Ja tätä ei kyllä ole mitenkään vaikeaa uskoa, kun seuraa ihmisten toimintaa erilaisine vaihtuvine muoteineen. Myös se, että kirjoittajina on pariskunta, tuntuu piristävältä. Heillä on missio, sellainen, johon itse haluan jossakin muodossa kernaasti liittyä. Heather ja Bret tulevat persoonina lähelle senkin vuoksi, että he pyörittävät viikoittain DarkHorse- nimistä podcastia jota seuraan. Pandemia-aikana olen alkanut käyttämään ja tarvitsemaan informaatiokanavaa nimeltä Youtube ja jos pitäisi vertailla (mikä ei aina tee oikeutta), niin tämä mustahevonen on ollut kiinnostavin. He ovat entisiä professoreita yliopistomaailmasta, jotka ovat lähteneet rohkeasti tallaamaan, myös aivan konkreettisesti, omaa polkuaan. Vieden oppilaansa esimerkiksi Ecuadoriin, Amazonin koskemattomiin sademetsiin, oppimaan yhdessä evoluutiosta ruohonjuuritasolla, syvälle, korkeuksissa vaappuvan lehvästön kätköihin.

Näiden minulle fiksuudessaan turvallisten ja esikuvallisten kirjoittajien kiinnostuksen kohteet limittyvät mukanansa tempaavasti omiini. Tästä parhaana näytteenä ja osoituksena on kirjani Katkennut totuus (2014), jossa kappale 10 käsittelee emotionaalista traumaa nimenomaan evoluution näkökulmasta, ja vaikka itse sanonkin, niin aika perusteellisesti. Evoluutio valaisee lajimme oman historian ja sen asettamisen reunaehtojen ymmärtämistä, jotka minulle ovat emotionaalisen trauman ymmärtämisessä ja kestävässä parantamisessa tuloksellisia ja luultavasti jopa välttämättömiä asenteita. Surullista on, että ihmisen nykyisyyshuumassa on myös Darwinia ja hänen suunnatonta perintöään monella taholla (tahallaan?) ymmärretty väärin. Tämä kirja on oiva korjaava kokemus siihenkin.

Kuten Heather ja Bret meitä valistavat peruskysymyksissä, evoluutiossa voidaan nähdä tehtävän kahdenlaisia kysymyksiä: Miten ja Miksi-kysymyksiä. Esimerkiksi lääketieteessä on kuitenkin systemaattisesti hyödynnetty evoluutionäkökulmaa vain puolittain (esim. Nesse, 2009). Eli kysytään ainoastaan Miten-kysymyksiä, eli ns. proksimaalisia kysymyksiä. Mutta ei porauduta syvemmälle, kysytä perustavampia, distaalisia kysymyksiä, juurisyihin: Miksi? Miksi ihmiset sairastuvat? Miksi emotionaalinen trauma kätkeytyy? Miksi trauma näyttäytyy juuri rakenteellisena dissosiaationa? Miksi lääkkeet eivät voi parantaa traumaa? (vaan ainoastaan piilottaa sen syvemmälle) Näihin ratkaiseviin miksi-kysymyksiin olisi kaikki syy perehtyä tieteellisesti ja huolella, jotta kansanterveys ja sitä myötä kansantalouskin saataisiin paremmalle tolalle. Mutta lääketiede (ja moni muu tiede) on kulkenut eri suuntaan, tieteeksi hyväksytään ainoastaan empiirinen tiede, joka kamppailee lähinnä miten-kysymysten maastossa, muttei ”ylety” tavoittamaan juurisyitä. Nykyään on muodikasta penätä juurisyitä asioille. Miksi tämä ei sitten koske lääketiedettä? Lääketieteessä ei, suorastaan hämmentävällä tavoin, oikeastaan minkään sairauden kohdalla tiedetä, mistä se johtuu, siis juurisyytä. Silti lääketiede on arvostettu tiede.

Vastauksia voidaan hakea evoluutiobiologiasta ja Heatherin ja Bretin kirja kunnostautuu juuri tässä. Perinpohjaiseen ymmärtämiseen perustuvasta, keskusteltavasta ja kokonaisvaltaisesta (holistisesta) lähtökohdasta, joka minut vakuuttaa aina paremmin kuin ”tilastot”, joita empiirisen tieteen voidaan katsoa edustavan. Empiria ei suinkaan edusta koko tiedettä, vaikka näin monissa tiedepiireissä yritetään esittää. Tieteen seuraajan on tarpeen ymmärtää: empiria on tieteen tämän ajan muoti-ilmiö.

Myös Ylikoski ja Kokkonen ovat hyvin kiteyttäneet tämän asian mainiossa kirjassaan Evoluutio ja Ihmisluonto (2009). Sen kuinka evoluution vähäinen tieteellinen hyödyntäminen selittyy sillä, kun sen keskeiset käsitteet, kuten sopeutuminen ja kelpoisuus ovat oleellisesti ”vertailukäsitteitä”. Ne siis viittaavat ”vuorovaikutukselliseen prosessiin” eliön ja ympäristön välillä. He näkevät kuinka tämä muodostaa visaisen haasteen juuri nimenomaan empiiriselle tutkimukselle. Suurin osa tieteestä ja varsinkin nykyaikaisesta lääketieteestä perustuu empiriaan, joka ei oikeastaan kunnolla ”ylety” olennaisimpaan! Siis vuorovaikutukseen.

Tämän lisäksi yksi 1900-luvun merkittävimpiä biologeja Ernst Mayr kuvaa, miten suuri osa jopa evoluutiokirjallisuudesta on myös kirjoitettu reduktionistisesta lähtökohdasta, lausuen mm. ”…kaikki evolutiiviset ilmiöt pyritään riisumaan geenien tasolle.” (Mayr, 2003) Vaikka evoluutiossa kysymys on ennen kaikkea yksilöstä ja populaatiosta, jotka ovat evoluution kaksi tärkeintä yksikköä, sanoo Mayr. Eivät suinkaan geenit, vaikka monesti nykytieteestä näin voisi herkästi luulla! Kun ajatellaan epigeneesiä, joka lienee modernein käsitys geenien ja ympäristön välisestä prosessista, on aika erikoista, miten hanakasti tutkitaan geenejä käytännössä irrotettuna muusta elämästä, ympäristöstä. Eikö silloin tutkimus irtaudu perustastaan, jätä kohtaamatta ihmisten elämismaailman!?

Pelkistäminen, reduktionismi juuri on keskeinen omassa kirjassani käsittelemäni asia. Olen pohtinut sen vaikutuksia psykiatriaan ja erityisesti siihen, miten emotionaalista traumaa ei nähdä tai miten se sivuutetaan, aivan kuin sitä ei olisikaan keskellä psykiatrian todellisuutta. Vaikka virtahepo tulee kuitenkin esille joka mutkassa tai kulman takaa, silti esiinnytään kuin sitä ei olisi. Tai jos on, ollaan ”niinku” se ei vaikuttaisi mitenkään psykiatrian hoitoon ja käytäntöihin. 

Joskus, harvoin, tuntee syvää kohtaamista lukiessaan, tapaa kirjallisuuden kautta hengenheimolaisia. Heather ja Bret ovat ns. generalisteja (eli edustavat reduktionismin vastakohtaa) ja ottavat kantaa lukuisiin, keskeisiin ihmisenä olemisen kysymyksiin. Arvioisin, että tämä on sellaista, mistä Helsingin sanomat ei tänä päivänä enää kirjoittaisi. Miksi? Koska tämä teos asettaa ihmisen ajattelemaan syvällisesti, sekä arvioimaan omaa, länsimaista elämäntapaamme kriittisesti. Koska he osaavat hommansa niin hyvin eli ovat niin vakuuttavia. Sellaisiin ihmisiin kohdistuvat nykyisin hyperuutukaisuuden aikana valtavat sosiaaliset paineet. He kyseenalaistavat taitavasti tämän länsimaisen kiireisen ja kaupallisesti tuottoisan elämäntavan niin taidokkaasti, että se saattaa tuottaa harmaita hiuksia monille vallassa roikkuville. Huomaa, että Heather ja Bret ovat opettajia.

Viime vuosina on ollut tarjolla sellaisia aiheita, joilla ihmisten mieli helposti ”täyttyy”. Se tapahtuu herkimmin silloin ihmisten puolustautumisjärjestelmät, taistelu, pako, paniikki tai lamaantumis-toimintajärjestelmät aktivoituvat tai aktivoidaan, kuten jälkikäteen arvioituna tapahtui korona-uutisoinnissa. Joka oli yksipuolista. Kun näin tapahtuu, ihmisen tietoisuuden kenttä kapeutuu. Tämä on evoluution myötä kehittynyt ”keino” keskittää huomio hengissä pysymisen kannalta oleelliseen. Silloin kun on kyseessä todellinen uhka.

”Hyperuutukaisessa” tieteessä nähdään usein pilkkoutunut osatodellisuus, toiset osat unohtuvat ja kadotetaan, ihmisen parantumisen kannalta psykiatriassa luultavasti kaikkein oleellisimmat asiat. Ne, joiden kanssa potilaat jäävät kamppailemaan yksin. Voidaan sanoa, että hoitojärjestelmä näkee vain osan ihmisestä. Järjestelmä on jopa rakennettu niin, että se pystyy palvelemaan vain osaa ihmisen kokonaisuudesta. Vähän samoin kuin lääketieteessä on erikoisaloja, jotka kukin kohtaavat vain tietyn viipaleen ihmisestä, mutta eikö mikään ala enää hahmota kokonaisuutta? Tämä juuri on reduktionismia ja samalla sitä, ettei juurisyitä haeta. Tähän pilkkoutuneeseen todellisuuteen ei mahdu traumaattinen kokemus. Jopa kansanterveystiede, joka aiemmin edusti kokonaisnäkökulmaa, vaikuttaa ajautuneen samaan pelkistämisen valtavirtaan.

Olen vaikuttunut ja myyty. Tämä opaskirja on hyvä osoitus ettei kaikkien ihmisten (ja tieteentekijöiden) tarvitse reagoida konformismista käsin, ts. enemmistön mielipiteen kahlitsemana. Itsenäinen ajattelu on aina kiehtova, mutta toivottavasti ei katoava luonnonvara. Käsittelemättä jäivät nyt tässä runsauden sarvessa esimerkiksi isot periaatteet, joita kirjassa ”käytetään” ymmärryksen palveluksessa. Näitä ovat esim. ”Chesterton´in aita”, Omega periaate ja Sucker´s Folly. Oma helmasyntini on kirjoittaa liian pitkiä blogitekstejä.

Siksi, arvatenkin, tulen ammentamaan blogeissani tästä kirjallisesta aarrearkusta vaikuttavia paloja jatkossa.

Lähteet:

Heying, H & Weinstein B. (2021). Hunter-Gatherer´s Guide to the 21st Century. Evolution and the Challenges of Modern Life

Leikola, A. (2014). Katkennut totuus. Traumatutkielma- Emotionaalinen trauma, rakenteellinen dissosiaatio ja psykopatologia

Mayr, E. (2003). Evoluutio 

Morris, D. (1967). The Naked Ape

Nesse R. (2009). Evolution at 150 years: Time for Truly Biological Psychiatry. The British Journal of Psychiatry

Van der Hart, O.; Nijenhuis, E. & Steele, K. (2006). The Haunted Self, Structural Dissociation and Treatment of Chronic Traumatization

Ylikoski, P. & Kokkonen, T. (2009). Evoluutio ja Ihmisluonto