Olen elämäni aikana tavannut eri tavalla traumatisoituneita ihmisiä, jotka ovat yrittäneet selviytyä tai selviytyneet traumansa kanssa kuka mitenkin. Omat vanhempani ovat sota-ajan lapsia, isä tuli evakkojunalla Karjalasta ja äiti lähetettiin nelivuotiaana nimilappu kaulassa sotalapseksi Ruotsiin. Olen kohdannut ihmisiä, joita on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi. Olen kohdannut ihmisiä, joita on lapsena pahoinpidelty niin ankarasti, että he ovat haavoitettuja koko keholtaan. Olen kohdannut väkivaltaisessa parisuhteessa eläneitä, narsistin uhreja… Eikä omakaan elämäni ole traumattomasti sujunut, vaikka helpommalla olen päässytkin kuin monet tuntemani.
Kaikki nämä kohtaamani ihmiset ja tämä kertynyt elämänkokemukseni on pistänyt miettimään, miten on mahdollista, että niin moni traumatisoitunut kokee jäävänsä vaille apua? Eräs pikkutyttönä toistuvasti veljiensä ja naapurin setien raiskaamaksi joutunut alkoholistiperheessä elänyt nainen kertoi minulle, etteivät hänen terapiakäyntinsä ole onnistuneet. Tilanne on kääntynyt niin päin, että hänen on pitänyt lohdutella terapeuttia, joka ei ole kestänyt kuunnella karua kertomusta. Traumatisoituneet ajautuvat hyvin helposti itsetuhoiseen käytökseen. Viinaan, huumeisiin, prostituutioon, ahmimishäiriöihin, viiltelyyn ja jopa itsemurhiin.
Psykiatri Anssi Leikola on ottanut elämäntyökseen traumojen hoidon uudistamisen. Hänen mukaansa psykiatrisessa diagnostiikassa on poistettu häiriön alkusyyt. Sotatrauma hyväksytään, mutta muiden traumojen syntysyy ikään kuin lakaistaan maton alle. Traumojen hoidossa tarvitaan enemmän aitoa kohtaamista ja totuudellisuutta, vaikka se usein onkin hyvin tuskallista ja vaikeaa. Tiedän kokemuksesta, kuinka tuskallinen voi kuuntelijankin rooli olla, kun kertomus on tarpeeksi hirveä. Leikolan mukaan terapeuttisen käsitteen tärkein perusta on luottamus. Mitään hyvää, kaunista ja totuudellista ei voida saavuttaa ilman luottamusta. Leikola kysyy: ”Ymmärtääkö tiede tämän? Ymmärtääkö talouselämä tämän?”
Traumaterapiaprosessin tavoite on tukea persoonallisuuden eheytymistä. Tarvitaan sitkeää työtä ja toistuvia pieniä onnistumisen tunteita, jotta traumatisoituneesta ihmisestä alkaa kehkeytyä traumaselviytyjä. Terapeutin ja muiden traumatisoituneen tukijoitten pitää ymmärtää, että riittävä turvan ja omanarvon tunne syntyy vain molemminpuolisella kunnioituksella ja yhteisellä oppimisella. Traumaterapiassa lääkkeistä saattaa olla hyötyä akuuteissa tilanteissa, mutta lääkkeettömistä terapioista on iso, usein jopa ratkaiseva, hyöty.
Kirsti Kivinen on kirjoittanut oman traumaselviytymistarinansa kirjaksi. Niin Kirsti Kivinen kuin kirjaan jälkisanat kirjoittanut Anssi Leikola ovat molemmat sekä psykologian ja psykiatrian ammattilaisia että traumatoipujia. Silmän liikkeitä – Retkiä traumavyöhykkeelle kertoo tarinan naisesta, jonka isä oli sodan traumatisoima, ja joka itse oli isänsä traumatisoima. Kivisen kirja kertoo ennen kaikkea, mitä kaikkia vaiheita tarvitaan, jotta insestista ja väkivallasta voi toipua. Se kertoo siitä, miten vaikeaa on kohdata oman mielen ja kehon lukkoja. Traumaattiset muistothan ilmenevät myös kehollisesti. Kirja on ennen kaikkea tunnekertomus. Miltä traumatisoituminen ja siitä selviytymisyritykset tuntuvat.
Kivinen kirjoittaa: ”Elämän muutosten ja kriisien yhteydessä olin itse käynyt keskusteluun perustuvissa terapioissa useassa jaksossa, ilman merkittävää helpotusta. Vasta päästyäni EMDR-terpiaan (Eye Movement Desensitization and Reconstruction, kirjoittajan huom.) ja myöhemmin sensomotoriseen terapiaan opin tunnistamaan, sietämään ja lievittämään kehoni ja mieleni traumareaktioita.”
EMDR on yksi muoto silmänliikkeisiin perustuvista terapioista. Hyviä tuloksia traumanhoidossa on saatu myös Gary Craigin EFT-tekniikoilla (Emotional Freedom Techniques). Craig hoiti erityisesti Vietnamin sodassa traumatisoituneita veteraaneja. Traumojen haavoittamien ihmisten kannattaa etsiä apua erilaisista täydentävistä hoidoista, joita Suomessakin on saatavilla.
Kirsti Kivisen sanoin:
”Mietin elämän tarkoitusta – sehän ei voi olla vain traumojen kantaminen ja selittäminen hautaan saakka.
Perhosen elämän tarkoitus on perhostella, koiran harrastaa koiruuksia ja hevosen hevostella.
Ihmislajin tarkoitus on olla – tai edes pyrkiä olemaan – ihmisiksi, muille ja itselleen.”
Kirjan voit tilata täältä (tai tee hankintaehdotus kirjastolle!)
Katso videosarja aiheesta KESTÄVÄ PSYKIATRIA täältä