Päättäjien haasteellinen tehtävä on selviytyä kohoavista terveydenhuollon kustannusta ja lisääntyneen hoidon tarpeen välissä. Täydentävät ja vaihtoehtoisen hoitojen kustannustehokkuuden positiivinen näyttö tulisikin huomioida.
Herman ym. (2005) tekemässä järjestelmällisessä katsauksessa on havaittu useiden sairaustilojen kohdalla taloudellisia hyötyjä verrattuna allopaattiseen lääketieteeseen.
Tässä yhteydessä täydentävillä ja vaihtoehtoisilla hoitomuodoilla tarkoitetaan sellaisia hoitomuotoja, jotka eivät kuulu lääkäreiden yleisesti käyttämiin hoitomenetelmiin. Allopaattinen lääketiede puolestaan tarkoittaa sitä lääketieteellistä hoitoa, jonka saa tavallisesta sairaalasta.
Herman ym. (2005) katsaukseen sisällytettiin 39 laadukkaaksi määriteltyä tutkimusta, joiden perusteella oli todettavissa CAM-hoitojen kustannustehokkuushyöty:
Akupunktiolla migreenin hoidossa, manuaalisilla terapioilla niskakivun hoidossa, kylpylä-kuntoutusterapialla Parkinsonin taudin hoidon yhteydessä, itsetoteutetuilla stressinhallinta menetelmillä syöpää sairastavilla henkilöillä, lisäravinnehoidolla ennen ja jälkeen suolistoleikkauksen, biofeedback terapialla toiminnallisten oireiden kuten ruuansulatuskanavan oireiden kohdalla sekä ohjatulla mielikuva-rentoutusharjoituksilla yhdistettynä runsaasti kaliumia sisältävään ruokavalioon sydänsairauksien yhteydessä.
Kustannustehokkuutta voidaan tarkastella monestakin näkökannasta, yksilöön suoraan kohdistuvien kustannuksien kautta, terveydenhuollon organisaatioiden kustannuksina ja näiden ohella vielä yhteiskunnallisina kustannuksina. Lisäksi myös inhimillinen hyötysuhde on huomioin arvoinen.
Nämä näkökannat eivät aina ole yhden vertaisia, esimerkiksi yhteiskunnallisissa kustannushyödyissä tulee huomioida eri terveydenhuollon organisaatioiden kustannushyödyt. Yksilön hyödyn kohdalla on henkilön oma rahallinen investointi terveyteen pois yhteiskunnallisista kustannuksista kuin myös lääkärin palkkioista.
Kustannusten tarkastelu voidaan toteuttaa usealla tavalla kuten kustannusten muodostumista vertaamalla luontaishoitojen käyttöä korvattavien lääkkeiden sijaan (Frenkel & Hermoni 2002; homeopatian hyödyt atopiassa), luontaishoitojen käytön yhteys käytettyihin lääkäripalveluihin (Herron & Hills 2000; meditaatioharjoitusten vaikutus vuotuisiin lääkärin vastaanottomaksujen suuruuteen) tai ennaltaehkäisevän toiminnan hyödyt (Franciosi ym. 2001 rasvahappojen käytön hyödyt ehkäistessä sydäntapahtumia ja vaikutus elinvuosien lisääntymiseen) tai luontaishoitojen hyödyt verrattuna tarvittaviin tukipalveluihin (Korthals -de Bos ym. 2003 kiputilojen manuaalisten hoitojen hyödyt verrattuna lääkärikuluihin tai tukipalveluiden aiheuttamiin kustannuksiin).
Luontaishoitojen etu on, ettei ne tarvitse kallista ja monimutkaista teknologiaa ja niiden toimintaperiaate on kehon luonnollinen kyky parantaa itseään. Herman ym. (2005) mukaan useat täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot tarjoavat kustannustehokkuuden joko suoraan pienempinä kustannuksina tai parempina vaikutuksina, jotka saavutetaan samoilla kustannuksilla.
Eräänä huomion arvoisena seikkana on, että Yhdysvalloissa kuluttajat käyttivät vuosittain 34 miljardia dollaria vuodessa CAM-hoitoihin, joista ei saanut korvauksia, niinpä tutkijat olettavatkin että näillä hoidoilla on kuluttajille ollut koettua hyötyä, muutoin niiden käyttö ei olisi niin suosittua.
Herman ym. (2005) tutkimus kumoaakin aiemman White ja Ernstin tutkimuksen, joka oli toteutukseltaan suppeampi. Herman ym. (2005) mukaan aihetta olisikin tarpeen tutkia lisää, jotta tulisi selvyys missä tilanteessa mikäkin hoito olisi soveltuva ja optimaalinen kustannuksiltaan ja jotta kustannushyöty saataisiin selville niiden hoitomuotojen kohdalla, joista nyt on vain vähän tietoa.
Tämän järjestelmällisen katsauksen mukaan luontaishoidot eli täydentävät ja vaihtoehtoiset (CAM) -hoidot olivat kustannustehokkaita useilla indekseillä tarkasteltuna.
Lähde:
Herman, P. M., Craig, B. M., & Caspi, O. (2005). Is complementary and alternative medicine (CAM) cost-effective? A systematic review. BMC complementary and alternative medicine, 5, 11. https://doi.org/10.1186/1472-6882-5-11