Vuoden vaihtuessa on luonteva aika käydä edellistä läpi ja ottaa luottavaisena vastaan mitä uusi tullessaan tuo. Nyt kävi hyvin. Olen päässyt, jopa yhtäkkiä mätkähtänyt mukaan hankkeeseen, jossa voin todellakin käyttää sitä tietotaitoa, jota viime vuosikymmenten aikana on karttunut: sekä traumateoreetikkona että käytännöntekijänä, traumatyöläisenä, mutta laajentaa tätä erityisesti etologian suuntaan. Hanke tuntuu kovin inspiroivalta. Sille täytyy oitis raivata tilaa ja resursoida ajatuksia.
Tavoitteena on nyt rakennella lähivuosina teoreettista perustaa ja tieteellistä läänitystä ihmisen luontosuhteesta ja sen vaikutuksista terveyteen. Ylipäätään luonnontieteen (nykyaikaisessa muodossaan) ongelma on, että erilaisia vuorovaikutuksellisia juttuja ei riittävästi ja täysimääräisesti huomioida. Niinpä atomistisuuteen taipuvainen luonnontiede helposti hukkaa oleellisen, ihmislajin ympäristösuhteen. Tai sitten tämä häiritsevän rönsyilevä, alati olemassa oleva ”suhde” nähdään eliminoitavana virhelähteenä, jolloin tutkittava ilmiö eristetään ”laboratorioon”, pois häiritsevästä ”suhteesta” ympäristöönsä. Kyseessä tässä tapauksessa on monitieteisesti hahmoteltava ja monimutkainen suhde, jonka muotoilussa työtä ja erilaisia kiehtovia aspekteja riittää.
Laatimisen kohteena on luontoon ja ihmisluontoon ja niiden sopusointuisuuteen perustuva terveyden palauttamisen ja vahvistamisen kannalta oleellinen teoreettinen kehys; toisin sanoen yhtenäinen kokonaisteoria sairauksien ennaltaehkäisylle. Terveydenhuollon kohtuuttomaksi paisunutta taakkaa voidaan varmasti purkaa monesta päästä yhtä aikaa!
Tehtävä tuntuu verrattoman motivoivalta nyt, kun hoitotahot järjestelmineen natisevat ihka uusissa sote-liitoksissaan. Murrosaikana, kun ihmiset jopa irtisanoutuvat hoitotyöstään, jonka kokevat erilaisista syistä mahdottomaksi tai epämotivoivaksi. Nyt, kun terveydenhuollon on jo julkisuudessakin myönnetty olevan kriisissä, mistä tihkuu päivittäin erilaisia seurannaisia päivälehtiin, on erityisen ajankohtaista tarkastella, miten vähentäisimme systemaattisesti kansallisterveyteen kohdistuvaa intensiivistä rasitusta. Nykymenolla tilanne tuskin tulee helpottumaan, vaan tarvitaan radikaaleja uusia avauksia. Luonnonmukaisesti ja ilman kalliita infrastruktuurin muutoksia, yksinkertaisesti keskittymällä oikeisiin, eli kustannustehokkaisiin asioihin, toivon. Lähtökohtainen huomio kannattaa suunnata siihen ilmeiseen ”perusasetukseen”, joka aivan liian usein ”luonnontieteestä” unohtuu: yhteinen evoluutiohistoriamme ja sitä myötä piirtyvät lajimme pysyväisluonteiset ominaispiirteet ja tarpeet.
Terveyden kohentaminen ei vaikuta tapahtuvan terveydenhuollon nykykeinoin, joka vaikutta keskittyvän lyhytnäköisesti tulipalojen sammuttamiseen. Tai kuten Youtube-löytöni englantilainen lääkäri ja kardiologi Aseem Malhotra toteaa, terveys ei löydy pilleripurkista. Suurin osa ”sairauksista” ei ehkä ole itseasiassa sairauksia, vaan enemmänkin epätasapainotiloja, jotka johtuvat elintavoista, erityisesti vieläpä sen länsimaisista muodoista.
Jos uskomme Malhotraa ja tutkimusnäyttöä, ainakin 80% sydän- ja verisuonisairauksista (länsimaiden yleisin kuolinsyy) johtuu elintavoista. Jo suhteellisen lyhyessä ajassa, muutamassa viikossa elintapamuutoksilla voidaan ratkaisevasti vaikuttaa muidenkin kansansairauksien syntyyn, kuten tyypin 2 diabeteksen, Alzheimerin-taudin ja erilaisten syöpien. Ja minä uskon. Taustalla on ennen kaikkea metabolinen oireyhtymä, jonka syy ei todellakaan ole ”geneettinen”, vaan hoidettavissa ja parannettavissa vaikuttamalla ”ympäristötekijöihin”. Myös infektioiden torjunnassa tällaisella agendalla on valtava merkitys, mutta se vaatii, että elintapojen ja ravinnon ratkaisevaa vaikutusta immuniteettiin pidetään järjestelmällisesti esillä. (Malhotra, 2021) Kardiologimme Malhotra henkii viisautta ja on perin kannustava ja hyväntahtoinen britti: lääkärin tärkeä ja nyt herkästi unohtunut tehtävä sisältää aina potilaan arvojen kunnioittamisen. Hän on myös hyvin määrätietoinen ja omistautunut. Olen odottanut Malhotran esiintuloa vuosia, sitä itse ymmärtämättä. Tältä näyttää, kun ihminen, omien arvojensa mukaisesti, käyttää yhteiskunnallista asemaansa kestävän kehityksen palveluksessa.
On korkea aika ymmärtää, että teollisuus, joka tuntuu hallitsevan pitkälle median tapaa käsitellä terveyteen ja ravintoon liittyviä asioita, ei lain mukaan ole velvollinen tuottamaan tai lisäämään kansanterveyttä. Se on ainoastaan velvollinen tuottamaan voittoa osakkeenomistajille. Lääketeollisuuden kiillotettu sädekehä hyväntekijänä olisi syytä pian leikata poikki. Ja tehdä se ennen kuin tilanne menee vielä hullummaksi, näinä kummallisina aikoina, kun iltalehtien terveyspelotteluun keskittyneet lööpit nostavat verenpainetta päivittäin.
Etologia on vasta hiljan löytynyt itselleni oikeaksi jalansijaksi. Vasen jalansija on jo pitkään ollut traumaymmärrys ja kestäväpsykiatria. Kahdella jalalla seisominen tuntuu miellyttävältä ja tasapainoiselta, molempien kautta löytyy ratkaisuja nykyajan ongelmiin: päästään tarkastelemaan juurisyitä. Niitä syitä, jotka tuntuvat mediamyllytyksessä hukkuvan.
Ja kas, juuri kahdelle jalalle nouseminen on ollut yksi ihmisen evoluutiohistorian merkittävistä tapauksista, sanoisinko epäjatkuvuuskohdista. Syntyivät kädet. Ne vapautuivat meillä kädellisillä, liikkumisen sijaan muihin mielenkiintoisiin tehtäviin, kun nousimme pystyasentoon. Tästä seurasi vaikka mitä, esimerkiksi selkäongelmia. Olen palannut pitkästä aikaa etologi Desmond Morrisin teoksiin. Esimerkiksi teokset Alaston apina (1967) ja Ihmisten eläintarha (1969) ovat edelleen ajankohtaisia, herättäviä ja raikkaasti puhuttelevia. Mietin, että etologista otetta tarvittaisiin nykytieteeseen, mutta tällainen tieteenala tuntuu kokonaisuudessaan aktiivisesti painetun unohduksiin. Eikö se sovi nykyiseen tieteen agendaan? Aivan liian usein tiedemaailmaa leimaavat sellaiset huomiota ja rahoitusta kerjäävät hypetykset, joissa kepeästi ja ajattelemattomuutta irtaudutaan alkuperästämme, juuristamme, luonnostamme. Ihminen muutoinkin, juuri tehdäkseen vaikutuksen lajikumppaneihin, herkästi suurentelee tekojaan kaikessa digitaalisuudessaan ja inhimillisessä älyssään. Aivan kuin hän olisi noussut jollekin hienolle uudelle tasolle, jossa historia ja oma evoluutio eläinlajina olisi jopa syytä unohtaa. Unohtaakseen voi popsia helppoja hienoja geenitekniikkaa hyödyntäviä uusia lääkkeitä, koska se on saatu näyttämään muodikkaalta. Ne kun sujuvasti rinnastetaan nykypuheessa ruokaan ja ravintoon. Aivan kuin lääkkeet olisivat yhtä lailla välttämättömyyksiä kuin sairaudet olisivat parantumattomia.
Mielestäni sairaudet ja hyvinvoinnin haasteet (tai pitäisikö nyt sanoa hyvinvointialueiden haasteet) kun kumpuavat pitkälle tietystä epäsuhdasta, niin sanotusta genomiviiveestä. Selitän tämän etologisen termin, koska se on iso avain lajiterveyden parempaan ymmärtämiseen. Genomiviive on minulle käsitteenä aarrearkku, jonka viime vuonna löysin eläintieteen kautta, kotieläinten ymmärtämisen yhteydessä. Etologi Verna Vilppulaa on tästä kiittäminen. Tämä epäsuhta genomin, eli ihmisen geneettisen matkalaukun ja nykyisen kaduntallaajan ympäristön välillä on nimeltään genomiviive. Kyseistä epäsuhtaa voidaan haarukoida esimerkiksi siten, että jos ihmislajin koko historia olisi vuorokauden mittainen, vasta viimeiset kaksi minuuttia olisimme eläneet tätä ihmisen modernia nykyaikaa. Mitä olisi syytä olettaa, ovatko geenimme sopusoinnussa nykyisen ihmisen hektis-digitaalisen toimintaympäristön kanssa? Geneettinen uudistuminen, mutaatiot yms. eivät ole pysyneet lähimainkaan perässä, kun ihmisen kyltymätön tarve keksiä (lajityypillinen piirre tämäkin!) ja myös hullaantua omista keksinnöistään, on muokannut elinympäristöä perusteellisesti. Se on muokkaantunut joiltakin keskeisiltä osin myös terveydelle kuormittavaksi, ehkä jopa vaaralliseksi. Kyse on juuri silloin samasta epäsuhdasta, jonka avulla lääketeollisuus, yhteiskunnan eri kolkkiin hiipien ja soluttautuen, tahkoaa päivittäin valtavan määrän rahaa.
Toisen jalan alla siis on evolutiivinen näkemys ja tukeva maaperä siitä, millaiset ovat ihmisen perustarpeet, kun hän elää tasapainossa ympäristönsä, muun luonnon kanssa. Tällöin ihminen luultavasti tuntee myös tunnetta onnellisuus. Nykyisin tätä samaista onnellisuutta kaupataan monella tavalla, mutta luultavasti jää löytymättä, jos emme huomioi historiaa, kokonaisuutta ja juurisyitä.
Vasemman jalan alla on toinen kokonaisuus, ymmärrys siitä, kun asiat eivät mene hyvin. Silloin ihmisen hieno evoluution aikana tarkkaan muokkautunut ja hioutunut systeemi vaurioituu. Tietynlaisten ympäristön vaikutusten seurauksena syntyy emotionaalinen trauma. Toisaalta silloinkin, traumatisoitumisen tilanteessa, syntyy evolutiivisesti mielekäs rakenne. Sellainen, joka optimoi toimintakykyä parhaiten, mikä kullakin historialla on saavutettavissa. Traumateoriat ja se miten niitä soveltaa käytännön kohtaamisessa, terapiatyössä, on jo kahden vuosikymmenen ajan ollut kyltymättömän kiinnostukseni kohteena. (Leikola, 2014)
Kahdella jalalla tasapaino on hyvä, varsinkin silloin kun maaperä on tukeva. Haluan löytää lisää tällaista maaperää, tulevaa monitieteistä tutkimusta varten ja kirjata sen kokonaisuudeksi.
Aseem Malhotra on listattu jo vuonna 2016 yhdeksi Britannian viidestäsadasta vaikutusvaltaisimmasta ihmisestä. Kuinka helpottavalta tuntuu vuonna 2023 kuunnella lääkäriä puhumassa lääketeollisuuden merkitysestä kansanterveydelle. Harvinaista ja vapauttavaa. Siitä, miten saumattomaksi on muodostunut lääketieteen ja lääketeollisuuden välinen yhteys, ”yhteistyö” kuten tavataan sanoa. Onkohan vastaavaa kytköstä yhtä vahvana millään muulla tieteenalalla, pohdin. Ote vaikuttaa suorastaan kuristavan syleilyynsä. Malhotra on ottanut elämäntehtäväkseen kansanterveyden. Kannattaa panna nimi mieleen. Hän käyttää sosiaalista pääomaansa ja vaikutusvaltaansa nyt esimerkillisesti. Häntä katsoessa herää toivo, tuo keskeinen ja liian harvakseltaan herätelty kansanterveyteen vaikuttava (kollektiivinenkin) tunnetila. Hän kertoo muun muassa siitä, miten yhden kokonaisen teollisuudenalan vaikutus kansanterveyteen on tällä hetkellä jo negatiivinen. Ongelma on ylitutkiminen, ylidiagnosointi ja ylihoito. (Warriner, & 2017) Sitä kutsutaan ahneudeksi.
Kun ihminen on rehellinen, myötätuntoinen, taitava ja paljastaa valtavia yhteiskunnallisia epäkohtia, niitä videoita jaksaa katsoa yhä uudelleen. Niin tosiaan, toinen terveysvaikutteinen ehtymätön lähde on totuus. Tuo vanha kunnon veikkonen. Sekä totuuden puhuminen että sen kuuleminen itsessään parantaa. Itse käytän tässä yhteydessä kernaasti muotoja: totuuden jakaminen tai yhdessä ymmärretty totuus. Se on emotionaalisen trauman tuloksellisessa hoidossa kaiken peruskivi, ne hetket vastaanotolla ovat kultaakin kalliimpia ja lisäävät kansanterveyttä tehokkaasti. Sellaista hetkeä taas ei ole edes mahdollista saavuttaa ilman turvallisuutta.
Elämäntapalääketieteen seminaari järjestetään 3.2.2023 Helsingissä! Ilmoittautua voi täällä:
Tulevat ja menneet tapahtumat – Yhdistävä Lääketiede ry (yhdistavalaaketiede.fi)
Tehtävää on tähän elämään paljon jäljellä. Onneksi on uusi vuosi ja uudet kujeet.
Lähteet:
Warriner, Malhotra & Apps. (2017) An epidemic of overdiagnosis and overtreatment: getting to the heart of the problem. Journal of the Royal Society of Medicine
Malhtora, Aseem. (2020) The 21-day immunity plan – how to rapidly and improve your metabolic health and resilience to fight Infection
Morris, Desmond, Alaston apina (1967)
Morris, Desmond, Ihmisten eläintarha (1969)
Leikola, Katkennut totuus, (2014)