PMS

Kuukautisia edeltävällä oireyhtymällä eli premenstruaalioireyhtymällä (PMS) tarkoitetaan kuukautiskierron lopulla toistuvasti esiintyviä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka haittaavat normaalia elämää. PMS:n syytä ei tiedetä. Lieviä oireita esiintyy ennen kuukautisia lähes kaikilla naisilla, varsinaisen PMS:n esiintyvyydeksi on arvioitu jopa 20–30 % (Tiitinen 2021). Kansainvälisesti …

Henkinen hyvinvointi

Mäkikuisma Suurimmassa osassa sokkoutettuja ja plasebokontrolloituja tutkimuksia on havaittu, että mäkikuismauutteet ovat yhtä tehokkaita kuin masennuslääkkeet masennuksen hoidossa. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että mäkikuisman käyttö aiheuttaa masennuslääkkeitä vähemmän haittavaikutuksia (Cochrane-katsaus 2008). Australialaisen tutkimusnäyttöön perustuvan raportin mukaan mäkikuisman käyttö masennuslääkkeiden sijaan olisi kustannustehokasta …

Tiedepopulismia ja avointa tiedettä

Populismilla on huonolta kalskahtava maine. Se kuulostaa rahvaanomaiselta ja epätieteelliseltä. Tiedepopulismilla tarkoitetaan tieteen popularisointia, joka kerää mainetta ja kuuluisuutta korostamalla tutkimuksen ymmärtämisen mahdottomuutta sen sijaan että pyrkisi saamaan ihmiset ymmärtämään tutkimusta (Himanka 2020). Se on tieteen mystifiointia. ”Tiedepopulismilla tarkoitetaan tieteen popularisointia, joka …

Ubikinoni tukee sydäntä ja vähentää sydäntapauksia

Ubikinoni on kehomme sisältämä aine, jota tarvitaan solujen energiantuotannossa, ja lisäksi sillä on myös antioksidanttivaikutusta. Ubikinonia pidetään ehdollisesti välttämättömänä ravintoaineena. Elimistömme ubikinonitasot laskevat ikääntyessämme. Ubikinonin on havaittu kontrolloiduissa tutkimuksissa pienentävän sydänkuolleisuutta niin hiljattain sydäninfarktin saaneilla potilailla kuin myös terveillä ikäihmisillä. Vuonna 2003 …

Milloin viimeksi nukuit kunnolla?

Vieraskynä: Varpu Tavi Jos kuulut niihin onnellisiin, jotka nukahtavat heti ja nukkuvat rauhallisesti aamuun, olet onnekas. Nukkuminen on niin tärkeä terveyteen ja jaksamiseen vaikuttava perustoiminto. Aivot kärsivät unihäiriöistä erityisen paljon, keskittymiskyky ja skarppius heikkenevät tuntuvasti unihäiriöiden jatkuessa. Ennen pitkää olet pelkkä päivänsä …

Kun NukkuMatti ei tule

Syitä unettomuudelle on monia, liian aktiivinen ilta, huolet, ahdistus, sekaisin oleva vuorokausirytmi (kuten aikaero ja vuorotyö), kivut, masennus… Välillä ei saada kiinni syytä, uni vain ei tule. Unettomuus koskettaa noin kolmannesta aikuisia jossakin elämän vaiheessa. [1] Vaihtoehtoja unettomuuden hoitoon on lääkkeelliset hoidot, …

Tutkimus: Vyöhyketerapia lievitti kirurgisten potilaiden kipuja

Vyöhyketerapiaa saaneiden maksansiirtopotilaiden kivut lievittyivät enemmän kuin tavanomaista hoitoa saaneiden kivut. Tämä osoitettiin satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa, joka tehtiin lokakuun 2019 ja huhtikuun 2020 välisenä aikana aikuisilla potilailla Turkin maksasiirtoinstituutissa. Tutkimusten mukaan vyöhyketerapia stimuloi endorfiinien vapautumista ja on tehokas kivun hallintaan. Tutkimuksessa selvitettiin …