Jos ylpeilet kyvystäsi multitaskata, olet mahdollisesti nainen – ja aivan varmasti sähläri. Multitaskaajat (eli monen asian yhtä aikaa tekijät) ovat yhtä suureksi haitaksi tehokkaalle työskentelylle ja työterveydelle kuin avokonttorit. Toisin kuin monet työnantajat ja lukuisat työntekijät kuvittelevat multitaskaaminen on oikeasti ”multipaskaamista”. Määritelmän mukaan ”multipasking on multitaskingin realistinen muoto. Se on karkeasti sanottuna sitä, kun tekee useita asioita samanaikaisesti, mutta huonosti. Suoraan sanottuna paskasti”.*
KUVA Image courtesy of hyena reality at FreeDigitalPhotos.net
Aivotutkijat Minna Huotilainen ja Mona Moisala ovat kirjoittaneet selkeän ja kansantajuisen oppaan kaikille, joiden keskittymiskyky on hukassa. Kirja on siis tarpeen isolle osalle nykyihmisiä. Heti kirjan johdannossa on rasti ruutuun -testi, jonka avulla voi tarkistaa oman keskittymiskykynsä tilanteen. Vastasin kaikkiin kohtiin ”ei”, joten keskittymiskykyni on siltä osin hyvä.
En kuitenkaan voi ryhtyä paukuttelemaan henkseleitäni, vaan minun on pakko myöntää, että keskittymiskykyni on hukassa koska keskityn omiin ajatuksiini liikaa. Unohdan, mitä olen tekemässä, unohdan olkalaukkuni, päällystakkini, hellan tai silitysraudan päälle… olen siis hönöyteen (ja vaarallisuuteen!) asti hajamielinen. Minun tilanteeseeni kirjassa ei ole ohjeita, mutta olenkin ottanut niskapersotteen itsestäni, ja luonut myönteisiä pieniä pakkoneurooseja ja kehittänyt kykyäni keskittyä kuhunkin tehtävään sataprosenttisesti. Kun laitan ruokaa, laitan vain ruokaa; kun silitän, vain silitän; kun luen, vain luen – ja kun
haahuilen ajatuksissani, kävelen joko metsässä tai makoilen sohvalla muuta tekemättä.
Kenenkään ei ole aihetta ryhtyä itseään soimaamaan multitaskaamisesta. Maailma ympärillämme sekä houkuttelee että vaatii huomiotamme monin eri keinoin. Facebook ja kumppanit perustavat ansaintalogiikkansa algoritmeihin eli tietokoneen ohjelmointiprosesseihin, joiden avulla toimintaasi, ajatusmaailmaasi, kiinnostuksen kohteitasi, mieltymyksiäsi ja kulutustottumuksiasi seurataan. Niiden avulla uutisvirtasi saadaan mahdollisimman koukuttavaksi (ja mainostajille kannattavaksi). Aivotutkijat nimittävät tarkkaavaisuuden hajottamistaipumusta ADT:ksi eli ”attention deficit trait´iksi”. Sillä tarkoitetaan tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavaa toimintamallia. ADT:n tunnuspiirre on itsensä keskeyttäminen. Jos ADT:stä kärsivä ihminen saa kerrankin rauhallisen työskentelytilan, hän keskeyttää itse itsensä. Yhtä tehdessään hänen mieleensä tulvii muita asioita, jotka eivät liity tekeillä olevaan työhön. Ainahan voin palkanlaskennan sijaan vaikka katsoa kissavideoita… Työelämässä on ihmisiä, jotka ovat poteneet tätä vuosikausia.
Huotilaisen ja Moisalan mukaan ilmiön mekanismia ei tunneta, mutta sen epäillään olevan yhteydessä uhkaan reagoimiseen ja pakenemiseen liittyviin primitiivisiin reaktioihin elimistössä. ADT-tila on kuitenkin pitkäkestoisempi kuin nopea uhka. Se on kuin palohälytys, jota ei saada pois päältä, aivotutkijat vertaavat. Ympäröivä maailma vetää meitä kohti ADT:tä, säheltämistä, kuormittumista ja lyhytjänteisyyttä. Me voimme kuitenkin tunnistaa uhan ja vastustaa niitä yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat sähläämiseen.
Ihmisellä on mahdollisuus tietoisesti päättää, mihin keskittyy. Hänellä on valta rajoittaa turhia huomion hajottajia. Kenenkään ei ole pakko olla Facebookin, Twitterin, Instagramin tai WhatsAppin tai puhelimen tavoitettavissa 24/7. Merkkiäänet voi poistaa käytöstä, ja älypuhelimen voi laittaa äänettömäksi. Television ei tarvitse pauhata taustalla – eikä ruokapöydässä tarvita älypuhelimia.
Kirjassa on mainiot käytännölliset ohjeet, miten voi rauhoittaa työelämäänsä mahdollisimman vapaaksi keskeytyksistä. Erityiset hyviä ovat ”älykkäämmän elämän aakkoset”, jotka kirjassa kerrotaan.
Minna Huotilainen ja Mona Moisala: Keskittymiskyvyn elvytysopas (Tuuma, 2018)