Lontoossa sijaitseva King‘s College tekee parhaillaan yhteistyössä Massachusetts General Hospitalin, Stanfordin yliopiston ja terveystiedeyhtiö ZOEn kanssa maailman laajinta tutkimustyötä terveyden, lihomisen ja ruokavalion yhteyksistä. PREDICT-tutkimushankkeen ensimmäinen väliraportti julkaistiin kesäkuussa 2020 Nature Medicine -tiedejulkaisussa.
Tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen osallistui yli 1000 aikuista (mukana oli myös satoja kaksosia), joita tutkittiin ja monitoroitiin keskeytyksettä kaksi viikkoa. Tarkoituksena oli selvittää, miten heidän elimistönsä reagoi eri ruokiin eri vuorokaudenaikoina. Tutkimuksen osallistujille tehtiin sairaalassa yksityiskohtaiset veriarvojen mittaukset ja muut testaukset tarkkaan suunniteltujen aterioiden jälkeen. Sen jälkeen osallistujat jatkoivat kotona noudattaen säädettyä ruokavaliota, jossa oli aikataulutettuja sekä vakioituja että vapaasti valittuja aterioita. Tutkijat mittasivat koehenkilöitten reaktioita ruokaan monilla eri markkerella. Näin seurattiin kunkin yksilön verensokeria, rasvaa, insuliinia ja elimistön tulehdustasoja sekä liikkumista, unta ja suolistobakteereja. Koenhenkilöt käyttivät kannettavia mittauslaitteita koko ajan.
Tutkimuksen ensimmäiset tulokset olivat aika yllättäviä. Miljoonat datayksiköt analysoitiin eräänlaisen keinoälyn avulla, jotta saataisiin esille malleja joista voisi tehdä päätelmiä. Ensimmäinen asia, jonka tutkijat havaitsivat, oli laaja vaihtelu eri yksilöiden välillä niin insuliinissa, verensokerissa kuin veren rasva-arvoissakin – jopa identtisillä kaksosilla! Esimerkiksi kaksosista toinen sai terveellisiä arvoja syötyään hiilihydraatteja, mutta ei rasvasta, toinen puolestaan reagoi täsmälleen päinvastoin.
Tästä voi jo suoraan päätellä, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa terveellistä tapaa syödä. Siitä voi myös päätellä, ettei perimällä ole kuin vähäinen vaikutus siihen, mikä on juuri minulle oikea ruokavalio. Tästä tuloksesta eivät varmasti pidä sen kummemmin niin kutsutut virallisterveelliset valistajat kuin yhden keinon nettigurutkaan (esimerkiksi ketodieettiä kaikille tyrkyttäjät) tai syö-oikein-geeniesi-mukaan-dieettien kauppamiehet. Samoin lihashemmojen ja -leidien ”oikea makrojakautuma” -dieetit (n% hiilihydaatteja, n% proteiinia ja n% rasvaa) ovat yksilön kannalta puutaheinää, joka mahdollisesti toimii tai ei toimi.
Kaiken lisäksi yksi ja sama yksilö saattoi reagoida eri tavoin saman koostumuksen ateriaan riippuen siitä, mihin vuorokauden aikaan hän söi. Aamulla syötyihin hiilareihin ja rasvaan saatettiin reagoida eri tavoin kuin saman koostumuksen ateriaan lounasaikaan (ja tämä oli yksilöillä pysyvä, samoin tuloksin toistuva ilmiö). Tämä tulos kyseenalaistaa ohjeet ruokailurytmeistä ja vaikkapa oikeaoppisesta aamiaisesta.
Tutkijaryhmä havaitsi myös, että jopa näennäisesti terveillä aikuisilla tulehdusmarkkerit veressä saattoivat vaihdella jopa kymmenkertaisesti, ja että tulehdusmarkkereiden kohoaminen oli yhteydessä epäterveeseen rasva-aineenvaihduntaan. Krooninen ”hiljainen tulehdus” (dietary inflammation) on yhteydessä kohonneeseen riskiin sairastua kakkostyypin diabetekseen, ei-alkoholiperäiseen rasvamaksaan ja ylipainoon.
Tutkijoiden johtopäätös laihduttamisesta oli se, että on korkea aika siirtyä liian yleistävistä laihdutusohjeista täysin yksilöllisiin, tieteellisiin lähestymistapoihin, joissa tavoitellaan tapaa syödä yhteistyössä ainutlaatuisen elimistön kanssa, ei sitä vastaan.
Tämä asettaa kyseenalaisiksi laajat ravitsemussuositukset, jotka aiemmin perustuivat eri tuottajaryhmien lobbaukseen ja nykyisin kohtuullisen hyvin tieteelliseen konsensukseen (joka puolestaan hyvin hitaasti reagoi muuttuvaan tutkimustietoon). Erään laitoskeittiöitä johtavan tuttavani mukaan ravitsemussuositusten noudattaminen joukkoruokailussa johtaa vain suureen ruokahävikkiin, ja siitä olisi viisainta (ilmastoystävällisintä ja kustannustehokkainta) luopua.
Mieleeni muistui, kun joskus kymmenisen vuotta sitten Helsingin kirjamessuilla haastattelija kysyi minulta, mikä on ”tällä hetkellä suhtautumisesi karppaamiseen” (sellaisella äänensävyllä, joka antoi ymmärtää, että ”kai nyt olet tuosta hupsutuksesta luopunut”). Vastasin, että samanlainen kuin koko ajan (vuodesta 2003): osa ihmisistä voi hyvin runsasrasvaisella, osa runsashiilarisella ruokavaliolla ja loput sijoittuvat janalle sillä välillä. Tuon haastattelun aikoihin ilmestyneessä kirjassani (Maanantaisoturin dieetti, saatavana kirjastoista) korostin kullekin ihmiselle sopivan ruokavalion yksilöllistä säätämistä. Näkemykseni perustin jo silloin saatavilla olevaan tutkimustietoon, käytännön havaintoihin sekä intuitioon. Intuitio ja oman kehon kuunteleminen ovat myös vaikuttaneet siten, että olen syönyt elimistön tulehdustilaa ehkäisevästi pian 17 vuotta – ja välttänyt kaikki elintasosairaudet ainakin tähän asti.
LÄHTEET
Why one size fits all diets don‘t work – new study
Sarah E. Berry et al.: Human postbrandial responses to food and potential for precision nutrition