Makeaa vauvasta vaariin
Pakko se on myöntää tieteellisen näytön ja käytännön kokemuksen kautta, että makeus kulkee mukana elämässämme alusta loppuun. Vauva nauttii mieluusti makealta maistuvaa äidinmaitoa ja oppii tavoittelemaan siitä lähtien koko elämänsä ajan makeaa suuhunsa [1].
Esihistoriallisista ajoista lähtien ihminen on mieltynyt aivan erityisesti makeisiin makupaloihin. Ihmisen makeannälän arvellaan alkaneen jo 35 miljoonaa vuotta sitten. Esi-isämme olivat taitavia kiipeämään puihin ja söivät ahnaasti sokeripitoisia hedelmiä. Makeat hedelmät, marjat, hunaja yms. ovat maistuneet taivaallisen hyvältä meille. Todennäköisesti ihminen oppi hyvin varhaisessa vaiheessa käyttämään juuri makeaa makua korkeakaloristen ja ravitsevien ruoka-aineiden tunnistamiseen.
Liika on liikaa myös makean suhteen
Katsaus makean historiaan ei olisi täydellinen jos emme mainitsisi, että tiede tunnistaa myös makean vaarat ihmiselle. Tunnetuin makean ja erityisesti sokerin terveyttä raunioittava vaikutus on karies eli hammasmätä. Fossiililöydöksistä (syntyneet yli miljoona vuotta sitten) tiedämme ja arkeologisista kaivauksista (kymmeniä tuhansia vuosia sitten) on löytynyt vainajia, joilla on esiintynyt laajaa hammasmätää syötyään runsaasti makeita ruoka-aineita [2].
Selkeästi makean ja erityisesti sokerin vaarat ulottuvat laajasti tautikirjoomme. Haasteellista on ollut sokerin yhdistäminen metaboliseen oireyhtymään, lihavuuteen, sydänsairauksiin, tulehduksiin, tyypin 2 diabetekseen ja makean synnyttämään addiktioon, muutamia mainitakseni [3-6]. Haasteelliseksi sokerivalistus menee koska tässä törmätään mittaviin terveyspoliittisiin ongelmiin kun makean hyödyt maksimoimaan tottunut elintarviketeollisuus kieltäytyy sahaamasta omaa tuottavaa oksaansa poikki. Mielestäni on irvokasta, että terveydestä vastaavat viranomaisemme niin kovin laimeasti ovat suhtautuneet liiallisen makeuden synnyttämiin laajoihin terveysongelmiin. Irvokasta sinänsä on myös miten herkästi makeutta korostavan elintarviketeollisuuden sponsoroimat tutkimushankkeet päätyvät suorastaan väheksymään sokerin terveyshaittoja [7].
Liian heiveröisenä näyttäytyy terveystietoisten taistelu sen puolesta, että makean vaarat huomioitaisiin paremmin. Taistelun on jatkuttava, sillä vielä tänään kohtaamme aivan liian suuria valikoimia ja helposti saatavilla olevia sokeripitoisia ruokia, joilla on usein erittäin kyseenalainen ravintoarvo, mutta korkea energiapitoisuus. Kaikista ympäristötekijöistä ravinnolla on suurin vaikutus ihmisen kehitykseen ja hyvinvointiin. Ravinnerikas, makeaa kohtuullisesti sisältävä ruokavalio määrittää sen miten elimistömme pysyy terveenä ja vastustuskykyisenä.
Moni meistä on tottunut liian makeaan elämään. Makeannälkäämme tyydytetään tietenkin kaupan makeisosastolla, mutta myös kaupan muilla käytävillä tehdään makeita temppuja. Olemme tottuneet yhä makeampiin muroihin, jogurttiin, pikaruokaan, kastikkeisiin, virvoitusjuomiin ja leipiin [8].
Sokeri on puhdasta energiaa. Ei suojaravintoaineita, ei kivennäisiä, ei vitskuja. Jos syömme liikaa sokeria, täytämme energiantarpeemme saamatta siitä mitään muuta hyötyä.
Entä sitten keinotekoiset makeutusaineet?
Makean vaarat tunnistetaan siis vähitellen ja melkoisten ristiriitaisuuksien keskellä. Entä sitten, jos korvattaisiin luonnon makeus makeutusaineilla? Makeutteista ihminen oppi ensiksi hyödyntämään hunajaa. Hunaja ei ole pelkkää sokeria. Siinä on paljon arvokkaita mineraaleja ja bioaktiivisia ainesosia. Hunaja yhdistetään moniin lääkinnällisiin hyötyihin. Löytyy vanhoja luolamaalauksia, jotka esittävät ihmistä kiipeämässä puihin ja keräämässä hunajaa. Jossakin vaiheessa keksittiin tehdä siirappia Keski-Amerikasta kotoisin olevasta agave-kasvista, vaahteran mahlasta ja vaikka maissista, joskin runsaasti fruktoosia sisältävää maissisiirappia ei kovin terveellisenä pidetäkään. Stevian makeus tunnistettiin jossakin vaiheessa.
Teollisia makeutusaineita on nykyään runsaasti tarjolla ja niiden päätarkoituksena lienee tarjota edullinen ja vähän tai ei ollenkaan energiaa sisältävä ratkaisu makeutusongelmaan. Yhtenä ajatuksena voi olla nostaa kädet ylös antautumisen merkiksi: ihminen ei voi elää ilman makeaa ruokaa. Ratkaisuna on korvata luonnon makeus keinotekoisella makeutusaineella siinä toivossa, että vältetään terveysongelmia kuten esimerkiksi lihavuus, diabetes ja addiktio.
Keinotekoisia makeutusaineita on runsaasti tutkittu, sillä niitä ei olisi voitu muuten hyväksyä osaksi päivittäistä ruokatarjontaamme [9]. Viimeisten 20 vuoden aikana sokerittomien makeutusaineiden markkinat ovat laajentuneet huomattavalla tavalla. Yhä useampi kuluttaja valitsee sokeripitoisen virvoitusjuoman tilalle ”dieetti-Colan”.
Tutkittuani laajapohjaisesti alan kirjallisuutta, minun on pakko päätyä siihen, että keinotekoisten makeutusaineiden terveyshaittoja herkästi liioitellaan. Tiede ei kovinkaan vahvasti tue sitä ajatusta, että keinotekoiset makeutusaineet raunioittavat terveytemme. Rankimminkin näitä makeutusaineita vastaan hyökänneet tiedepiirit myöntävät, että tulosten tulkinnassa on epävarmuustekijöitä (10,11). Koe-eläimissä todetut myrkytystapaukset kaipaavat edelleen kliinistä vahvistusta. Tutkimuksia toki tarvitaan lisää, mutta nykykäsitys on, että tämä on melko turvallinen tapa lisätä keinotekoisesti ruoan ja juomien makeutta.
Elintarviketeollisuus seuraa tietenkin lakkaamatta alan trendejä ja se näkyy keinotekoisten makeutusaineiden suosiossa [12]. Nykyään kuluttajat kaipaavat luonnollisuutta ja uutta makumaailmaa. Niinpä esimerkiksi stevia-kasvin ja lakritsijuuren makeus- ja makumaailma tuodaan herkemmin esille uutuustuotteissa ja jo vakiintuneisiin ruokaryhmiin vaihdetaan huonoa mainetta nauttivat aspartaamit uusiin kemianteollisuuden keksintöihin. Hunaja, agave-nektari ja lucuma tarjoaa terveystietoisille kuluttajille luonnollista makeutta, josta elintarviketeollisuuskin
pyrkii hyötymään.
Keinotekoiset makeutusaineet pettivät meidät
Valitettavasti retkeni tieteen puolelle paljasti ikävän tosiseikan: nämä keinotekoiset makeutusaineet eivät kovinkaan tehokkaasti ole edistäneet alkuperäistä pyrkimystä päästä eroon metabolisesta oireyhtymästä, lihavuudesta tai makean addiktiosta. Jos mahdollista, niin tilanne on sellainen, että terveysongelmat ovat pikemminkin laajentuneet. Nyt kun tulokset ovat esillä niin elintarviketeollisuuden ylilyönnit lihavuusepidemian ratkaisuissa näyttäytyvät peräti lapsellisessa valossa. Lihavuus on niin monimutkainen ongelma, ettei sitä tietenkään millään dieetti-Colalla ratkaista!
Mielenkiintoista olisi pohtia houkuttelevatko keinotekoisesti makeutetut ruoat ja juomat ylläpitämään makeaa makumaailmaa napostelukulttuureineen vahvemmin kuin tavanomaisella sokerilla makeutetut elintarvikkeet [13]. Pohdinnan arvoista on myös miksi diabetespotilailla fruktoosivalmisteiden nauttimista vaivihkaa hillittiin kun havaittiin, että fruktoosi häiritsi veren rasva-arvoja [14,15]. Miksi tästä fruktoosiongelmasta ei enempää puhuta?
Luotettavia tutkimusraportteja ja laadukkaita yhteenvetoja löytyy siitä seikasta, että keinotekoisiin makeutusaineisiin syntyy riippuvuutta ihan siinä missä luontaiseen makeuteenkin. Kalorittomat makeutusaineet eivät juurikaan ole helpottaneet lihavuusongelman ratkaisua.
Kompromissi?
Voisiko kompromissien sävyttämä ratkaisu olla tämä?
Hyväksytään liiallisen makeuden terveyshaitat ja tehdään jotain konkreettista asian ratkaisemiseksi. Terveyttä etsivä voi tietoisesti rajoittaa makean saantiaan, sillä moni meistä tietää, että erityisesti aikuisiässä on mahdollista oppia vähemmän makea elämäntapa. Yksi tapa on noudattaa vähähiilihydraattista elämäntapaa. Nykytieteen valossa tämä elämäntapa lienee tavoiteltavin tyypin-2-diabeetikolle [16-18]. Keinotekoisia makeutusaineita on syytä käyttää kohtuudella. Suoranaiset terveyshaitat ovat ilmeisesti vähäisiä, mutta missään nimessä sokerittomat tuotteet eivät ole ratkaisseet suuria kansanterveydellisiä haasteitamme kuten lihavuus ja diabetes.
Lähteet:
[1] Ventura AK, Mennella JA. Innate and learned preferences for sweet taste during childhood. Curr Opin Clin Nutr Metab Care 14(4): 379-384, 2011
[2] Humphrey LT, De Groote I, Morales J, et al. Earliest evidence for caries and exploitation of starchy plant foods in Pleistocene hunter-gatherers from Morocco. Proc Natl Acad Sci U S A. 111(3): 954-959, 2014
[3] Saklayen MG. The Global Epidemic of the Metabolic Syndrome. Curr Hypertens Rep 20(2):12, 2018
[4] Freeman CR, Zehra A, Ramirez V et al. Impact of sugar on the body, brain, and behavior. Front Biosci 23: 2255-2266, 2018
[5] Manzel A, Muller DN, Hafler DA et al. Role of "Western diet" in inflammatory autoimmune diseases. Curr Allergy Asthma Rep 14(1):404, 2014
[6] Imamura F, O'Connor L, Ye Z et al. Consumption of sugar sweetened beverages, artificially sweetened beverages, and fruit juice and incidence of type 2 diabetes: systematic review, meta- analysis, and estimation of population attributable fraction. BMJ 351:h3576, 2015
[7] Rippe JM, Angelopoulos TJ. Sugars, obesity, and cardiovascular disease: results from recent randomized control trials. Eur J Nutr 55(Suppl 2): 45-53, 2016
[8] Frisk J. Ei makeaa mahan täydeltä. Atar, 2013
[9] Mérillon JM, Ramawat KG. Sweeteners: Pharmacology, Biotechnology, and Applications. Springer Verlag, 2018
[10] Bray GA, Nielsen SJ, Popkin BM Consumption of high-fructose corn syrup in beverages may play a role in the epidemic of obesity. Am J Clin Nutr 79(4): 537-543, 2004
[11] Whitehouse CR, Boullata J, McCauley LA. The potential toxicity of artificial sweeteners. AAOHN J 56 (6): 251-259, 2008
[12] Surana SJ, Gokhala SB, Rajmane RA, Jadhav RB Non- saccharide natural intense sweeteners – an overview of current status. Nat Prod Radiance 5(4): 270-278, 2006
[13] Levine A, Kotz C, Gosnell B. Sugars: hedonic aspects, neuroregulation and energy balance. Am J Clin Nutr 78: 834S-842S, 2003
[14] Malerbi D, Paiva E, Duarte A, Wajchenberg B. Metabolic effects of dietary sucrose and fructose in type II diabetic subjects. Diabetes Care 19: 1249-1256, 1996
[15] Franz MJ, Bantle JP, Beebe CA et al. Evidence-based nutrition principles and recommendations for the treatment and prevention of diabetes and related complications. Diabetes Care 26: 51S-61S, 2003
[16] Volek JS, Phinney SD, Krauss RM et al. Alternative Dietary Patterns for Americans: Low-Carbohydrate Diets. Nutrients 13(10): 3299, 2021
[17] Sousa AA, Renke G, Leal A Jr et al. Current Evidence Regarding Low-carb Diets for The Metabolic Control of Type-2 Diabetes. Curr Diabetes Rev 17(7): e112220188254, 2021
[18] Kelly T, Unwin D, Finucane F. Low-Carbohydrate Diets in the Management of Obesity and Type 2 Diabetes: A Review from Clinicians Using the Approach in Practice. Int J Environ Res Public Health 17(7): 2557, 2020