Kurkistus suomalaisten perinne -hoitojen historiaan!
Aika moni meistä on kuullut tuon lausahduksen. Suomessa on vahvat ja vanhat hoitoperinteet, joista monet ovat käytössä edelleen kuten saunotus, kuppaus, avantouinti, kalevalainen jäsenkorjaus, yrtit ja rohdokset. Hurjimmat lukevat edelleen loitsujakin.
”Lääkäri oli vielä harvinaisuus 1800-luvun alun Suomessa. Koko maassa heitä oli vain parisenkymmentä. Ensimmäiset apteekit oli perustettu Turkuun ja Viipuriin jo vuonna 1689, mutta vielä parisataa vuotta myöhemminkin apteekkeja oli harvassa.
Monet taudit ja kivut oli hoidettava kansanparannuksen konstein ja lääkärin sijasta turvauduttiin kansanparantajiin ja tietäjiin vielä 1900-luvun puolellakin.”
Iivari Valtanen (75v.) kertoo entisistä lääkitsemistavoista toimittaja Niilo Ihamäelle vuonna 1948:
”Niitä oli paljon sellaisia ihmisiä, kun tohtoria ollu koskaan nähnykkään, eikä tarvinnukkaa niitä. Eikä niitä nykkään tarvittis, jos ne kaikki ne konstit olis säilytetty, mitä silloon vanhaan aikaa pruukattiin, kun kippeeks tultiin.”
”Iivari Valtasen mielestä ihmiset turvautuivat jo liikaa lääkäreihin unohtaen omat parannustaitonsa. Ja tauteja oli enemmän kuin koskaan, sillä jokainen oli eritelty omaksi sairaudekseen ja nimetty ”fiinillä” nimellä.
Valtasen nuoruudessa puhuttiin usein vain kivusta. Vanhempia ihmisiä vaivasi raskaasta työstä johtuva kipu eli ”kreini” (reumatismi ja iskias). Ennen kreiniä hoidettiin kylpyhauteella, jossa oli kusiaispesää, männyn oksia ja koivun pihkalehtiä. Sydänkipuihin ja jäsenkipuihin auttoi hieronta ja kuppaus, pääkipuja lääkittiin suoneniskennällä.”
”Apteekin lääkkeisiin turvauduttiin harvoin, vatsatauteihin sieltä hankittiin viinaa ja ”pirunpaskaa” eli hajupihkaa. Lääkärin apua tarvittiin mm. ”krehtassa” eli kasvaimissa sekä kupassa.”
”Ei niitä tauteja niin montaa ollu… oli kipu, ei niillä sellasia fiinejä nimiä ollu ku nyt niille tällätty on. Oli sitten semmosiakin kipuja kun oli nimi, kreini. Tuli vanhempiin ihmisiin, semmotiin kun tavattomasti teki työtä”.
”Sitten oli sellasia kuin krehta, sellanen nykyään sanotaa kasvi kun tuli vaikka kurkun sisäpuolelle, sitä ei saatu kototropeilla parantuu ”.
”Tauteja lääkittiin yleensä ”saman koiran karvoilla” eli vaivan aiheuttajaa hyödynnettiin myös hoidossa. Tämä similia similibus (samaa samalla) tapa neuvottiin lääkärikirjoissakin 1700-luvulla ja kansanparannuksessa sitä käytettiin vielä satoja vuosia.
Kansanparannus kiinnostaa edelleen. Vuonna 2012 kuusiosaisessa radiosarjassa käsiteltiin kansanparannuslääketiedettä ja parantajia toimittaja Harri Nousiaisen ja professori Reijo Heikkisen johdolla.
Kansanparantajien joukosta löytyy myös Elias Lönnrot, joka paremmin tunnetaan Kalevalan luojana sekä lääkärinä, mutta hän oli myös hyvin perehtynyt kansanparannukseen ja harjoitti sitä itsekin.”
”Kansanparannus oli aikoinaan jopa turvallisempi tapa hoitaa ihmisiä. Professori Heikkinen kertoo, kuinka vielä 1800-luvulla oli hyvin yleistä, että ihmiset, jotka hakeutuivat koululääketieteen edustajan hoitoon, sairastuivat vielä vakavammin. Tuolloin ei vielä tiedetty bakteereista ja viruksista, joten lääkäritkään eivät ymmärtäneet hygienian tärkeyttä ja levittivät vahingossa itse monia tartuntoja.”
Iivari Valtasen haastattelun mukaan moniin lasten vaivoihin ensitroppi oli äidin puhallus, tämä taitaa olla yleisin perinnehoito, joka kulkee hyväksi havaittuna keskuudessamme yhä.
Kun Valtaselta kysyttiin entisajan ihmisten terveydestä vastaus oli yllättävä: ”Kun nyt ajattee nykyisiä ihmisiä ja niitä vanhan ajan ihmisiä niin eivätkös ne olleet silloin terveempiä kuin nykyään? – Oli ja voimaa paljon!”
Lainaukset YLE:n Elävä arkisto artikkelista: ”Kun kerran kipunsa tiäsi, niin mitäs sitä lääkäriin mentiin” – kansanparannuksen historiaa ja sen sisältämistä haastatteluista.