Terveydenhuollon kustannukset haukkaavat varsin ison palan valtion budjetista. Vuonna 2020 Suomen terveydenhuollon menot olivat 22,9 miljardia euroa. Edelliseen vuoteen verrattuna terveydenhuollon menot kasvoivat reaalisesti 3,6 prosenttia. Asukasta kohden menot olivat 4 138 euroa (THL 2023).
Kuva 1; Lähde THL 2023
Lääkkeiden käyttö myöskin on ollut reippaassa kasvussa.
Kuva 2; THL 2023
Nämä siis isoilta osin kustannetaan meidän yhteisistä verovaroista. Sen vuoksi valitsemillamme kansanedustajilla on suuri vastuu päättäessään näistä asioista. Terveydenhuoltoon liittyvät päätökset on Suomessa tehty varsin ”länsimaisen lääketieteen” näkökulmasta, entä jos toimisimmekin toisin? Millainen seuraus sillä olisi? Keskustelu CAM-hoidoista eli luontaishoidoista käy usein kuumana ja näkemykset vaihtelevat tiukasta kiellosta ja rajoittamisesta, integrointiin eli sulauttamiseen terveydenhuolto palveluihin, niin miten näiden hoitojen yhteen sovittaminen on toiminut kustannusten näkökulmasta maissa, joissa niitä käytetään yhdessä?
Kiinan hallitus ilmoitti, että vuoteen 2015 mennessä;
95 % yhteisön terveyskeskuksista (vastaa meikäläistä pientä terveysasemaa),
90 % kunnallisista terveyskeskuksista,
65 % terveydenhuollon klinikoista tulisi pystyä tarjoamaan perinteisen kiinalaisen lääketieteen (TCM) palveluita. Jotta tuo onnistuisi edellytetään perinteisen kiinalaisen lääketieteen lääkäreiden määrän lisäämistä suhteessa lääkäreiden kokonaismäärään.
Mitä tästä Kiinan hallituksen projektista seurasi muuta kuin TCM-lääkäreiden lisääntyminen oli kuolleisuuden vähentyminen, terveydentilan parantuminen ja ” taloudelliset arvioinnit osoittivat, että pelkästään kiinalaisen lääketieteen käytöstä aiheutuvat terveydenhuoltokustannukset olivat huomattavasti alhaisemmat kuin pelkästään länsimaisen lääketieteen kustannukset, hoidettaessa samoja sairauksia”. (lähde: He, ym 2022).
Sveitsissä toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (CAM) käytön kokonaiskustannukset olivat samankaltaiset kuin perinteisten hoitojen (COM), lukuun ottamatta homeopatiaa, jonka kustannukset olivat 15,4 % alhaisemmat. Lisäksi ”Potilaat raportoivat parempilaatuisesta potilas-lääkärisuhteesta ja vähemmistä haittavaikutuksista CAM-hoitojen käytön yhteydessä, joten tästä näkökulmasta voidaan päätellä CAM:n korkeampi kustannustehokkuus. (lähde Studer, H.-P., & Busato, A. 2011).
Sairausvakuutusyhtiö Securvita Saksassa tarjoaa asiakkailleen sairasvakuutuksen, joka kattaa myös luontaislääkinnän, johon homeopatiakin lukeutuu. Yhtiö päätti selvittää, millainen hyötyvaikutus homeopatialla todellisuudessa oli. Yhtiö julkaisi syyskuussa 2020 raportin, jossa vertailtiin noin 15 700 homeopaattista hoitoa saaneen henkilön terveyttä pelkästään koululääketieteen hoitoja käyttävän ryhmän terveyteen. Kolmevuotisen seurantajakson päätyttyä tutkijat totesivat, että homeopaattisten valmisteiden käyttäjien terveys oli paremmassa kunnossa kuin perinteisiä lääkkeitä käyttävien terveys. Tämä heijastui sairausvakuutuskuluihin, lääkitystarpeisiin sekä sairauspoissaoloihin. Homeopatiaa käyttäneet tarvitsivat vähemmän perinteisiä lääkkeitä. Laajemmista kroonisista terveysongelmista kärsivien homeopaattista hoitoa saavien aikuisten ja lasten perinteisen lääkityksen tarve ja kulut olivat huomattavasti normaalia pienemmät. Tästä tuli vakuutusyhtiölle selvää säästöä. (Lähde: Securvita).
Tutkimuksessa (norjalainen), joka käsitteli akupunktion kustannusvaikuttavuuden akuutin alaselkäkivun hoidossa, todettiin, että akupunktio saattoi olla taloudellisesti tehokasta verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Jos lyhyellä välillä ei havaittu QALY-hyötyä, niin vuoden aikana akupunktioryhmä saavutti tilastollisesti todetun QALY-edun, eli akupunktio voi olla kustannustehokasta pitkällä aikavälillä. (Skonnord, ym. 2022).
Herman ym. (2005) tekemässä järjestelmällisessä katsauksessa on havaittu useiden sairaustilojen kohdalla taloudellisia hyötyjä verrattuna allopaattiseen lääketieteeseen. Herman ym. (2005) katsaukseen sisällytettiin 39 laadukkaaksi määriteltyä tutkimusta, joiden perusteella oli todettavissa CAM-hoitojen kustannustehokkuushyöty:
Akupunktiolla migreenin hoidossa, manuaalisilla terapioilla niskakivun hoidossa, kylpylä-kuntoutusterapialla Parkinsonin taudin hoidon yhteydessä, itsetoteutetuilla stressinhallinta menetelmillä syöpää sairastavilla henkilöillä, lisäravinnehoidolla ennen ja jälkeen suolistoleikkauksen, biofeedback terapialla toiminnallisten oireiden kuten ruuansulatuskanavan oireiden kohdalla sekä ohjatulla mielikuva-rentoutusharjoituksilla yhdistettynä runsaasti kaliumia sisältävään ruokavalioon sydänsairauksien yhteydessä. Tämän järjestelmällisen katsauksen mukaan luontaishoidot eli täydentävät ja vaihtoehtoiset (CAM) -hoidot olivat kustannustehokkaita useilla indekseillä tarkasteltuna. (Lähde; Herman ym. 2005).
Kun nämä tutkimukset summaa yhteen vaikuttaisi siltä, että kustannukset eivät ainakaan nousisi, vaan saattaisivat jopa vähentyä. Vähintään lisätutkimisen arvoinen asia.
Lähteet:
He, P., Zhu, D., Man, X., Bai, Q., Huang, L., Shi, X., & Meng, Q. (2022). Strengthening of traditional chinese medicine in the health system reform: Effect on health outcomes and financial protection. Evidence – Based Complementary and Alternative Medicine, 2022 doi:https://doi.org/10.1155/2022/7226674
Studer, H.-P., & Busato, A. (2011). Comparison of Swiss Basic Health Insurance Costs of Complementary and Conventional Medicine. Complementary Medicine Research, 18(6), 315–320. https://doi.org/10.1159/000334797
Skonnord, T., Fetveit, A., Skjeie, H., Brekke, M., Grotle, M., Klovning, A., & Aas, E. (2022). Cost-effectiveness analysis of acupuncture compared with usual care for acute non-specific low back pain: secondary analysis of a randomised controlled trial. Acupuncture in Medicine : Journal of the British Medical Acupuncture Society, 40(2), Article 09645284211055747. https://doi.org/10.1177/09645284211055747
Securvita (n.d) SECURVITA Aktuell Homöopathie von der Krankenkasse. Verkkoaineisto; https://www.securvita.de/securvita-aktuell/homoeopathie.html
Securvita (2020) securvita-studie zur homöopathie: wirtschaftlich und. https://www.securvita.de/fileadmin/inhalt/dokumente/auszuege_SECURVITAL/202004/securvital_0420_6-11.pdf
Herman, P. M., Craig, B. M., & Caspi, O. (2005). Is complementary and alternative medicine (CAM) cost-effective? A systematic review. BMC complementary and alternative medicine, 5, 11. https://doi.org/10.1186/1472-6882-5-11
THL (2023) Tilastoraportti 18/2023, 8.5.2023. Suomen virallinen tilasto, Terveydenhuollon menot ja rahoitus. THL.