Luonnollisempia keinoja unen parantamiseen

Unettomuus on yleistä. Tilapäistä unettomuutta on 30-35 prosentilla aikuisista. Lyhytkestoista unettomuutta on 15-20 prosentilla aikuisista, ja pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsii Suomessa liki 12 prosenttia. Unihäiriöiden polttavuutta kuvaa se, että Google Trendsin mukaan yksi Suomen yleisimpiä Google-hakuja viime vuonna (2019) oli kysymys, miten saada …

Kun unen päästä ei saa kiinni

Olen koemielessä lukenut blogikirjoitukseni ääneen. Ajattelen erityisesti näkövammaisia ystäviäni, jotka joutuvat kuuntelemaan tietokoneen tuottamaa koneääntä. Ehkä ihmisen ääntä kuitenkin kuuntelee mieluummin? Mahdollisesti jopa minun ääntäni jaksaa kuunnella? Mikrofoni särisee hieman ja äänitystekniikoita en juurikaan hallitse. Mikäli tämä palvelu koetaan tarpeelliseksi, pyrin parantamaan …

Rentoutuminen kannattaa

Masennusta ja ahdistuneisuutta esiintyy myös vanhemmilla henkilöillä. Arvioiden mukaan masennusta on 15–20 prosentilla ja ahdistusta 15–40 prosentilla ikääntyneistä henkilöistä. Heidän kohdallaan masennuksen ja ahdistuksen taustalla voi olla alentunut toimintakyky, vähentynyt tyytyväisyys elämänlaatuun, lisääntynyt yksinäisyys ja läheisten henkilöiden menetykset. Lääkitys on perinteinen hoitotapa, …