Miten valtamedia puhuu täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoidoista

Median kirjoittelua CAM-hoidoista on tutkittu hyvin vähän.  Nyt kaksi opiskelijaa tarttuivat haastavaan aiheeseen ”vaihtoehtohoidot mediassa”.  Roosa Savo ja Iida Putkonen saivat pitkälti samantyyppisiä tuloksia, vaikka tulkinnat hieman vaihtelivat. Molempien tutkimusaineistoon kuului myös juttuja Maria Nordinin Eroon oireista -valmennuskurssista verkossa, jonka he luokittelivat …

Multitaskaaminen on sähläämistä

Jos ylpeilet kyvystäsi multitaskata, olet mahdollisesti nainen – ja aivan varmasti sähläri. Multitaskaajat (eli monen asian yhtä aikaa tekijät) ovat yhtä suureksi haitaksi tehokkaalle työskentelylle ja työterveydelle kuin avokonttorit. Toisin kuin monet työnantajat ja lukuisat työntekijät kuvittelevat multitaskaaminen on oikeasti ”multipaskaamista”. Määritelmän …

Akupunktiosta mahdollisesti lisäapua rasitusrintakipua poteville

”Rasitusrintakivuista kärsivät voisivat tavanomaisen hoitonsa lisäksi saada apua akupunktiosta, tuore tutkimus vihjaa. Akupunktio näyttäisi vähentävän ainakin lieviä ja keskivaikeita oireita. Tutkimus julkaistiin arvostetussa JAMA Internal Medicine -lehdessä. Rasitusrintakipu on nimensä mukaisesti sydänperäistä kipua, joka ilmenee rasituksessa. Se johtuu sepelvaltimotaudista ja sydänlihaksen hapenpuutteesta. …

Tietoisesti uupunut

Työuupumus on viime vuosina noussut lähes kansantaudiksi, jos kohta se ei nykyisessä lääketieteellisessä dignoosijärjestelmässä ole itsenäinen sairauden tila. Kun ihminen on uupunut, hän on enemmän kuin väsynyt. Hänen väsymyksensä ei katoa sillä, että lepää välillä tai nukkuu pari yötä paremmin. Työuupumusta aiheuttavat …

Jos ei sauna, viina ja terva auta, niin kuolemaksi on!

Kurkistus suomalaisten perinne -hoitojen historiaan! Aika moni meistä on kuullut tuon lausahduksen. Suomessa on vahvat ja vanhat hoitoperinteet, joista monet ovat käytössä edelleen kuten saunotus, kuppaus, avantouinti, kalevalainen jäsenkorjaus, yrtit ja rohdokset. Hurjimmat lukevat edelleen loitsujakin. ”Lääkäri oli vielä harvinaisuus 1800-luvun alun …

Täydentävät hoidot -kirja

Pauliina Aarvalla on laaja tietämys CAM-hoidoista ja se näkyy hienolla tavalla tässä kirjassa. Aarva on terveystutkija, kouluttaja ja tietokirjailija. Yhteiskuntatieteiden tohtori ja Tampereen yliopiston dosentti (terveyden edistäminen), sekä johtanut useita terveysalan tutkimus- ja kehittämishankkeita Suomessa ja ulkomailla. Kirja käsittelee tieteellisellä, faktoihin perustuvalta …

Lääkärit suosittelevat CAM-hoitoja Yhdysvalloissa

Yli puolet yhdysvaltalaisista, omaa vastaanottoa pitävistä lääkäreistä suosittelee potilailleen täydentäviä hoitoja, yleisimmin hierontaa, kiropraktiikkaa, osteopatiaa, yrttivalmisteita, muita ravintolisiä (nonvitamin supplements), joogaa ja akupunktiota. Stussman et al 2020.  Ks. alla kuvakaappaukset NCCIH:n sivustolta. National Center for Complementary and Integrative Health (nih.gov). Kuvat julkaistu …

5+5+5 eli Eat to Beat Disease

Terveysfuturisti eli terveyden tulevaisuustutkija ja lääketieteen tohtori William Li on tutkijaryhmänsä 20-vuotisen tiedonhankinnan ja tutkimuksen pohjalta kirjoittanut bestsellerkirjan Eat to Beat Disease (”Estä sairaudet syömällä”). Li korostaa, että ruokavaliolla voidaan ennaltaehkäistä sairauksia ja tukea jo ilmaantuneiden sairauksien (kuten syöpä) hoitoa, mutta että …

Akupunktion hyödyt kroonisen kivun hoidossa

Huolimatta laajasta kliinisestä käytöstä ja sen myötä tulevasta näytöstä, akupunktion asema hoitomuotona kroonisen kivun hoidossa on edelleen kiistanalainen. Tutkimuksen tavoitteena oli tehdä päivitetty meta-analyysi akupunktion vaikutuksen määrittämiseksi kohdistuen neljään kroonistuneeseen kiputilaan.  Tutkijat etsivät Medline- ja Cochrane-tietokannoista RCT(Randomized Clinical Trials) -tutkimuksia eli tutkimuksia …

Sovittelujournalismia hankalien aiheiden ympärillä

Sovittelujournalismin hankkeessa (2016-2018) etsittiin keinoja hankalaksi koettujen aiheiden rakentavaan käsittelemiseen mediassa. Yksi teemoista oli täydentäviä ja vaihtoehtohoitoja koskeva kiistely julkisuudessa. Tampereen  yliopiston toteuttamaa hanketta kuvataan kirja-artikkelissa Sovittelujournalismin keinoin vaikeiden aiheiden kimppuun (Hautakangas, Vuolanto & Ylikoski 2020). Toimittaja ja tutkija Matleena Ylikoski teki täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja koskevan radio-ohjelman ja verkkojutun Ylelle. Tampereen yliopiston tutkija, …

Päästä irti kivusta ja häpeästä

Olen elämäni aikana tavannut eri tavalla traumatisoituneita ihmisiä, jotka ovat yrittäneet selviytyä tai selviytyneet traumansa kanssa kuka mitenkin. Omat vanhempani ovat sota-ajan lapsia, isä tuli evakkojunalla Karjalasta ja äiti lähetettiin nelivuotiaana nimilappu kaulassa sotalapseksi Ruotsiin. Olen kohdannut ihmisiä, joita on lapsena käytetty …

CAM-hoitojen käytön yleisyys Suomessa

Suomalaisista valtaosa (86 %) on joskus elämänsä aikana itse käyttänyt tai joku perheenjäsen on käyttänyt jotakin CAM-menetelmää (1). Pia Vuolannon ja tutkijaryhmän tutkimuksen mukaan vuonna 2018 käytetyimpiä olivat suun kautta otettavat tuotteet eli luontaistuotteet, ravintolisät ja rohdosvalmisteet. Jotakin kehomielihoitoa (akupunktio, kiropraktiikka, vyöhyketerapia, …

Voimakkaan ravistelun vaikutukset farmaseuttisiin valmisteisiin haihdutusmenetelmällä tutkittuna

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko havaittavissa farmaseuttisiin aineisiin jäävän jälkiä voimakkaasta ravistelusta. Tähän tarkoitukseen valmistettiin homeopaattisten lääkkeiden valmistusta koskevien eurooppalaisten farmakopean ohjeiden mukaisesti, viisi farmaseuttista (homeopaattista) valmistetta Echinacea 10 −2 , Baptisia 10 −3 , Baptisia 10 −4 , Luffa 10 −4 …

Vaihdevuodet luonnollisesti-kirja

Varpu Tavin, joka on yksi Suomen luetuimmista terveystietokirjailijoista, mainio kirja: Vaihdevuodet luonnollisesti Vaihdevuodet ovat luonnollinen osa naisen elämää, joillekin ne ovat helpommat kuin toisille. Osa naisista muuttuu tultasyökseviksi lohikäärmeiksi, toiset uupuvat ja korkokengät vaihtuvat huopatossuun. Tässä kirjassa on kiinnostava kattaus koko hoitokirjosta, …

Keskustelua täydentävistä hoidoista kiistelyn sijaan

Julkisessa keskustelussa CAM-alaa ja lääketieteellisiä hoitoja edustavat tahot ovat vielä aika kaukana toisistaan ja sanailu vaikuttaa suhteellisen voimakkaalta, joskus jopa epäkunnioittavalta – puolin ja toisin. Tavalliset kansalaiset eli he, jotka itse käyttävät täydentäviä hoitoja, suhtautuvat erilaisiin avun muotoihin enimmäkseen sallivasti. He käyttävät …